Konsolinet aloitti toimintansa syksyllä 2000, muutama kuukausi ennen Playstation 2-konsolin julkaisua. Alunperin kyseessä oli kauppatiedeopintojen oheen aloitettu harrastus ja opiskeluprojekti, joka alkoi kuitenkin pikkuhiljaa kasvaa kiihtyvällä tahdilla. Niin verkkokauppa kuin pelikonsolimarkkinat olivat tuohon aikaan aika lailla lasten kengissä. Verkkokauppoja oli vähän ja ne olivat alkeellisia(kuten myös ensimmäiset Konsolinetin sivustot). Toisaalta pelimarkkinoilla oli tarjolla vain itke-ja-maksa -hintaista tarjontaa. Tästä markkinaraosta alkoi Konsolinetin matka pienestä opiskelijakämppäprojektista yhdeksi maan isoimmista peliverkkokaupoista. 

Konsolinet verkkokaupan toinen, "paranneltu" versio joskus vuonna 2002

Verkkokaupan kasvun rajat tulivat kuitenkin pian vastaan, ja pelikauppaharrastuksen suhteen piti tehdä päätös joko "oikean työn" hankkimisen tai pelikauppaan panostamisen välillä. Ratkaisu oli tehdä vuokrasopimus vuonna 2006 valmistuvaan Kampin kauppakeskukseen. 

Konsolinetin myymälä avajaisten aikaan maaliskuussa 2006. Kuvassa Konsolinetin perustaja Juho Korkeaoja

Tästä alkoi kova kasvuvaihe, jossa Konsolinet vakiinnutti paikkansa yhtenä Suomen johtavista pelikaupoista. Myymälän valikoima moninkertaistui nopeasti kasvavan pelitarjonnan lisäksi todella monipuoliseen tarvikevalikoimaan, käytettihin peleihin uutuuksista retroon ja kaikenlaiseen  peliaiheiseen kamaan.

Playstation 3 yöjulkaisu maaliskuussa 2007

Markkinoilla oltiin nähty tuohon mennessä useiden pelikauppojen nousu ja tuho. Lukuisat pienet verkkokaupat ilmestyivät markkinoille, mutta hävisivät pian pois. Toisaalta nopeaa laajentumista tavoitelleet isot ketjut kuten Dose ja Tilt kaatuivat näyttävästi. Tässä vaiheessa Konsolinet panosti yhden liikkeen ja verkkokaupan kustannustehokkaaseen ja ketterään yhdistelmään, joka osoittautui hyväksi strategiaksi. Liiketoiminnassa pyrittiin mahdollisimman kustannustehokkaaseen toimintaan, jotta asiakkaille pystyttiin aina tarjoamaan edulliset hinnat.

Konsolinetin liike Kampin 4.kerroksessa myymälän avajaisten aikaan keväällä 2016

Vuodesta 2000 Konsolinet on kasvanut muutaman PS2-tuotteen ja parin html-sivun projektista yli 3000 pelituotteen pelimyymäläksi. Konsolinet on saanut palvella pelihankinnoissa satoja tuhansia suomalaisia, aivan mainiolla, peleihin intohimoisesti suhtautuvalla tiimillä. Ensisijainen tavoitteemme alusta lähtien on ollut tuottaa iloa asiakkaillemme, myymällä parhaat pelit edullisimmilla hinnoilla. Olemme pelanneet aina hyvien puolella, pitäen toiminnassamme huolta asiakkaidemme edusta, ympäristöstä, tukien erilaisia pieniä hyväntekeväisyyskohteita sekä olemalla tunnollinen suomalainen veronmaksaja, työnantaja ja yhteistyökumppani.

Konsolinetin liike Kampin kauppakeskuksen 3.kerroksessa keväällä 2019